Suomessa kotia etsivät koirat

NANO ja TORO, kodinvaihtajat Pohjanmaalla (Etsii yhteistä kotia)

Komeat isot veljekset Nano ja Toro, arvioitu syntymä-aika 10/2014. Paino pojilla 40kg paikkeilla. -Nano ja Toro tulivat yhdessä suomeen kesällä 2017. Nyt he etsivät uutta, yhteistä, ehdottomasti loppuelämänsä kotia maalta tai rauhalliselta alueelta aidatulla pihalla, omistajan elämänmuutoksen takia. Nano ja Toro ovat olleet koko elämänsä yhdessä eikä niitä nytkään eroteta. Iso narttukoira kaverina saattaisi tulla kysymykseen. Pojat ovat ystävällisiä, kilttejä, leikkisiä, nopeita oppimaan uusia asioita ja innokkaita lenkkeilemään, tarvitsevat paljon liikuntaa. Pienet lapset hiukan epäilyttäviä/pelottavia, eivät ole tottuneet. Isommat lapset ok. Vahtivat tonttia/pihaa jonkun verran. Kissakotiin nämä pojat eivät sovellu. Tarhalla tulivat toimeen kaikkien koirien kanssa hyvin, suomessa asuessa eivät ole olleet tekemisissä juurikaan vieraiden koirien kanssa. Hihnakäytöksessä on jonkun verran petrattavaa. Mitään ruoka-aine allergioita tai terveysongelmia ei ole tullut esille.

BABÚ (Papu) - kotihoidossa Leppävirralla

kodinvaihtaja Suomessa; kastroitu podencomix uros, synt. 2016, paino n. 12 kg. Herttainen, hellyttävä, leikkisä, muiden koirien kanssa toimeentuleva ja ihmisen seurasta nauttiva podepoika Babú etsii itsestään riippumattomista syistä uutta kotia. Babú on tullut omaan kotiin Suomeen 1.11.2017. Se on pelastettu elokuussa 2017 Torremolinoksesta. Siltä löytyi siru, mutta kukaan ei vastannut lukuisiin soittoyrityksiin. Babú oli La Sonrisa Peludan tarhalle tullessaan hyvin surullinen, mutta pikkuhiljaa se kotiutui tarhalle. Se asui tarhan pitäjien kotona useiden muiden koirien kanssa ja tuli kaikkien kanssa juttuun. Kotiutumisen myötä Babústa tuli leikkisämpi. Babún murtunut oikea etujalka leikattiin Espanjassa sen ollessa tarhalla. Babú toipui leikkauksesta täysin, eikä jalka ole vaivannut sitä lainkaan. Omistajan kertomaa: ”Papu on todella reipas pikku koira. Sen kanssa saa riehua, vaikka kuinka paljon, eikä se väsy. Se on todella perso ruoalle ja tulee kerjäämään ihan naamalle, jos siihen vain on tilaisuus. Jos sille ei sitten annakaan mitään, niin se alkaa komentamaan ja haukkumaan. Nyt se ainakin kerrostalossa haukkuu joskus asunnon ulkopuolelta kuuluvia ääniä. Yhdessä vaiheessa kaikkia ääniä. Sitten ei mitään yhdessä kohtaa ja nyt taas on aloittanut. Eli taitaa olla vain tekemisen puutosta. Ei ole eroahdistusta ollut kumminkaan, jää nätisti nukkumaan. Papu on huomionkipeä kaveri, mutta syliin se ei ikinä tule. Vieraita kohtaan on varautunut vieläkin. Jos vieras on vähän isokokoisempi mies, niin Papu haukkuu, mutta tottuu kyllä ajan kanssa, kun tarpeeksi monta kertaa on nähnyt. Haukkuu remmissä muille koirille ja vetää kuin tuulispää kaikkien hajujen perässä. Puistossa on kumminkin nätisti kaikkien koirien kanssa. Nukkuu yöt joko vieressä, omalla pedillä tai sohvalla.” Babú etsii sitoutunutta loppuelämän kotia itsestään riippumattomista syitä. Jos sinulle olisi tarjota Babúlle aktiivinen ja rakastava koti, niin ota rohkeasti yhteyttä. Babú voisi hyvinkin tykätä uudessa kodissa toisen koiran seurasta.

MATILDA - kotihoidossa Hattulassa

Kaunis, nuori espanjanmastiffi(mix?)-narttu, arvioitu syntymä-aika 04/2017. Matilda painaa tällä hetkellä n. 40 kg ja säkä n. 70cm.

Matilda löytyi Mijasista narunpätkällä aitaan sidottuna, paahtavaan helteeseen.
Matilda on alkuun hieman ujo mutta kuitenkin ystävällinen luonne. Ei tunnu piittaavan kissoista. Kun Matildan luottamuksen saa ja hän pääsee oikeaan ympäristöön niin hänestä kuoriutuu varmasti aivan mahtava koira joka suojelee ja vartioi omaa laumaansa ja perhettään. Matilda luonnollisesti etsii kotia vain ympäristöstä joka on sopiva laumanvartijalle, koirakokeneeseen kotiin